sunnuntai 30. lokakuuta 2011

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Centered riding

Sunnuntaina käytiin sitten poikien kanssa centered riding kurssilla. Kurssi pidettiin hubsilla ja valmentajana oli Eerika Häkkinen. Tunti oli oikein antoisa. Työskenneltiin lähinnä isolla ympyrällä käynnissä ja ravissa. Aiheena rento ja miellyttävä istunta ja kuinka sillä vaikuttaa hevoseen. Paljon siirtymisiä ja takaosan väistämistä. Timo oli mukavan notkean oloinen ja kunteli ihan mukavasti. Puhtia olisi voinut olla aavistuksen enemmän. Muutamia hyviä vinkkejä tuli kotiin vietäväksi + hyvä mieli tunnista. Jos nyt saisi lisäpuhtia sileällä työskentelyyn...

Alkuviikko meni Jaanan kanssa maastoillessa mukavassa syyskelissä. Kylällä on hakattu paljon metsää ja puuautoja ajaa Merenlahdentiellä koko ajan. Suihkivat välillä aika reippaastikin ohi vaikka tie on aika kapea. Minkä lisäksi myös motoja on metsätien varsilla jokunen. Timo ei ole jaksanut enää pitkään aikaan noteerata koko härveleitä mikä on todella hyvä. Olisi hiemen hankalaa tuo maastoilu jos pitäisi pelätä jokaista henkilöautoa suurempaa.

Saila

lauantai 1. lokakuuta 2011

Radalla













Syyskuvia











Veikko ei taho