lauantai 27. heinäkuuta 2013

Velttoilua

Helle on palannut! Tarkenee ruvata taas uittamaan kun on tauko venynyt jo kahteen viikkoon. Reilu pari viikkoa on vain maastoiltu kävellen ja pari kertaa ajettu kumpaakin. Helpolla ovat siis nyt päässeet kun en ole Timoa ehtinyt käydä missään vaiheessa pöllyttämässä, saatika vääntänyt koulua. Veikkohan onkin vielä kävelykuurilla.

Vein hevoset taas metsälaitumelle kun aitakin tuli vihdoin paikattua. Luotto langoissa pysymiseen meni sen verran että riimut jäi nyt kyllä päähän. Pari päivää siellä syöneinä näyttävät molemmat ihan turvonneilta, pullaponeilta (niitähän ne kyllä onkin:D). Kotona olevat lohkot oli koluttu ihan loppuun ja olivat melkein pari viikkoa siis todella köyhällä laitumella ennen metsään vientiä.

Saila

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Likaisella hevosella ratsastusta ja puhtaita loimia








Muutama ratsastuskuva reilun viikon takaa. Puunaus ennen ratsastusta ei juuri maistunut kun oltiin menossa rantaan uimaan mutta ei kai se aina niin valkoinen voi olla. Tai siis ei ole:D

Kesä alkaa olla puolessa ja niin myös kesän hommat. Viimeisimmät loimet sain eilen pestyä ja taas on yksi urakka vähemmän. Kyllähän niitä aikamoinen kasa olikin ja onneksi äiti pesi niistä ystävällisesti pari. Seuraavaksi olisi pestävä talli. Muutamia ruskeita laikkuja seinistä löytyy mutta onneksi ei kuitenkaan pahemmin ole kuorrutettu. Sitten taas vähän kalkkia pintaan niin johan on puhdasta.

Ilmat on olleet sen verran lämpimät että liikutus on hyvin pitkälti ollut uintia ja kevyitä kävely lenkkejä. Timolla vähän maastoillut ja joutuipa se tänä aamuna juoksemaan yhden tunninkin jotta ei ihan vierotu hommista:)

Saila