keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Pakkasta ja paistetta

Kylmä talvi taisi tulla nyt jäädäkseen. Riittäisi hyvin leudompikin keli ja lunta tarvittaisiin ehdottomasti lisää. Timo on kuitenkin nyt piristynyt selvästi syksystä. On kyllä edelleenkin yhtä ärsyttävä kuin joka talvi, roikkuu hihassa ja järsii ovenpieliä aamulla kun loimitan ovi auki. Kaipaisi tekemistä purukalustolleen, kesällähän se ei järsi paikkoja kun saa syödä niin monta tuntia päivässä. Muuta syytä en kyseiseen tapaan keksi. Ollaan liikuteltu pohjista johtuen edelleen aika rauhallisesti ja kova pakkanenkin on rajottanut jonkun verran. Nyt ovat siis lenkkeilleet vain 3krt viikossa. Tilaisin siis 15cm lunta, kiitos!





Saila

maanantai 13. tammikuuta 2014

Karvapölyä

Timo joutui luultavimmin ensimmäistä kertaa elämänsä aikana luopumaan talviturkistaan kesken talven. Turkki alkoi olla taas niin järkyttävän pitkä että nyt loppui miun mielihalut loimittaa sitä kuivaksi. Jos hevonen ei lenkin jälkeen kuivu edes kahdeksassa tunnissa niin kyllä sitä karvaa vaan on aivan liikaa! Nyt herra sitten heiluu nakupellenä, karvat jäi siis vain jalkoihin ja päähän. Mielummin loimitan kuivaa, karvatonta hevosta kuin yritän kuivattaa hevosta lukemattoman monella loimella ja kuivatan sen jälkeen myös ne märät loimetkin. Ensimmäisiä tupsuja ajellessa Timo ei tainnut olla varma tuleeko loppu vai selviääkö tästäkin hengissä. Nopeasti tajusi kuitenkin ettei huriseva laite pure ja ongelmia ei sen koommin ollut. En tiedä kuvittelenko vai onko virtaa nyt tosiaan ilman karvoja enemmän. Eilen kun ratsastin kentällä niin virtaa oli oikein kivasti. Todella kiva oli tehdä väistöjä kun ei tarvitse koko ajan pyytää eteenpäin. Opeteltiin myös vähän sulkuväistöä ja sekin on paljon helpompaa kun hevonen liikkuu riittävästi eteen omin avuin.
Tässä pari kuvaa jotka otettu samaan aikaan kuin marraskuussa 2012 laittamani kuvat, kun ei ole juurikaan uusia julkaisukelpoisia otettu.


Saila  

lauantai 4. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja vanhat kuviot!

Vuosi vaihtui pimeänä, sateisena ja tuulisena. Tapanin ajelut jäi tekemättä ja kaikki on tylsää. Tiet routii kuin keväällä ja pellot on märkiä. Missään ei ole kiva liikuttaa hevosia, alkaa siis huumori loppua! Tämmöinen talvi kun ei ole kotoisin mistään!!!

Timo on edelleenkin ollut laiska ja haluton tekemään mitään. Tarhassa kyllä kiusaa Veikkoa minkä kerkiää mutta mikään muu ei huvita. Hirmuisen talviturkin se on itselleen kasvattanut ja se olisi nyt tarkoitus klipata pois ihan lähiaikoina. Liekö sitten vetämättömyys johtuisi siitä kun yrittää liikkua tuossa plussakelissä järkyttävä turkki päällä. Jos ei siitä piristy niin sitten otetaan verikokeet ja aletaan tutkia missä mättää. Ei kuitenkaan ole normaalisti ollut talvella mikään lapamato.

Saila