maanantai 13. kesäkuuta 2016

Sateessa ja tuulessa laiduntamista

Kesä kesti taas toukokuun ajan, vietetään nyt sitten ainakin heinäkuun puoleen väliin asti toppatakki kelejä:D Kyllä vähän huvitti itseä viime viikolla loimittaa hevosia laitumella. Muutenhan olisin tuonut ne talliin kun oli se hirveä "myrsky" mutta kun ei sinne nyt pääse. Operaationa on lattian valu tallikatokseen joka on siis aina ollut maapohjalla. Nyt siellä odottaa raudoitetut pohjat täyttöä varten ja huomiseksi on tilattu pihaan betoniauto. Hienoa..toivelistalla ollut kuitenkin jo muutaman vuoden.

Tamma projekti lähti meiltä muihin maisemiin kuun vaihteessa ja on ilmeisesti viihtynyt uudessa paikassa hyvin. En ottanut riskiä ja kokeillut pysyykö Timo aidassa jos tamma olisi viereisellä lohkolla joten helpompi näin ja asia olikin sovittu jo Hilman tullessa meille, että laitumelle ei voi jäädä. Nyt on aika rentoa kun ratsastelee justiinsa silloin kun siltä tuntuu ja huvittaa. Tietysti ne lämpimät kelit olisi kivoja sen puoleen jotta tarkenisi mennä uittohommiin mutta viimeinen viikko on kyllä mennyt ilman ötököitä ja jo ilmaantuneita paarmoja. On siitä tuulesta ja kylmästäkin siis jotain iloa!

Vävy on toiminut ahkerasti "tuntihevosena" ja mie olen liikutellut Timoa itsekseni, että ei ne nyt ihan ole päässeet minkään loman makuun vaikka mahat on molemmilla turvonnu aika lailla. Mutta sehän nyt kuuluu laiduntamiseen ja hevosen elämään!

Saila