maanantai 6. helmikuuta 2017

Uusi asukas tallissa








Tutustuin ensimmäisen kerran islanninhevosiin joskus 2000-luvun alussa. Siitä lähtien olen haaveillut omasta islanninhevosesta. Tätini kanssa olemme käyneet issikkavaelluksilla useamman kerran. Jo viime kesänä olimme menossa katsomaan issikkaa mutta vielä ei ollut oikea hetki kunnes nyt, Vävyn siirryttyä autuaammille laidunmaille tupsahti eteemme mahdollisuus omaan issikkaan.

Lauantaina 21.1. suuntasimme Tuomelan tilalle kahta issikkaa katsomaan. Ihastuimme niistä molempiin. Koeratsastimme molempia, niin Saila, minä kuin tätimme Jaana. Päädyimme pohtimaan Röllin ostoa. Muut kävivät vielä testaamassa miten Rölli toimii kärryjen edessä. Tarjouksemme hyväksyttiin ja nyt Rölli on ollut meillä kohta jo viikon.

Kuvat ovat viime torstailta kun pojat, Timo ja Rölli pääsivät ensimmäisen kerran tutustumaan toisiinsa kentällä. Nyt elo sujuu jo samassa tarhassa varsin hyvin ja Rölli on päässyt jo tutustumaan lähimaastoihin.

Sini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti