perjantai 3. maaliskuuta 2017

Säätäessä ja vääntäessä koko helmikuu!

Vuoden lyhyin kuukausi meni jälleen yhtä nopeasti kuin aina ja meillä se meni täysin säätäessä. Kuun alussa meille saapui siis Rölli ja kolmen hevosen hoito rutiinit on kuitenkin eri asia kuin kahden. Omaa rutiiniani olen siis muuttanut kaikkine vesien kantamisineen ja Timon liikutuksen suhteen.

Olen aina "hyödyntänyt" tallitöissä kaikki askeleet, eli kädessä kannetaan ämpäriä, heinäkassia tai loimea aina tai kuljetetaan hevosta, jollei kahtakin. "Vie mennessäs, tuo tullessas" sanonta siis kuvaa varmasti miun toimintaa joka päivä. Näin olen oppinut säästämään aikaa päivän aikana ja käyttämään senkin hyödyksi johonkin muuhun. Nyt siis on oma aikataulu muodostunut sellaiseksi että kolmannen hevosen hoitoon ei mene päivässä kuin vartti enemmän mitä menisi kahden hoitamiseen.

Timo on aiheuttanut miulle viimeisen viikon aikana hampaiden kiristystä ja suunnatonta ärsytystä. Viime viikolla ruunat oli temunneet tarhassa siihen malliin että Röllin jalassa oli sen kokoinen haava että päätin erottaa ne erilleen. Käytännössä tämä tarkoitti että tarhaan tehtiin väliaita ja muutaman päivän kaikki olikin oikein mallikkaasti. Ruunat pystyy kuitenkin helposti taluttamaan samaan aikaan, laitoin vain toisen väliaidan toiselle puolelle ja vedet tietysti piti kantaa kahteen astiaan mutta muuten tämä ei elämää hankaloittanut. Riemua ei sitten kauaa kestänyt kun Timo päätti askarrella aidan omaan malliinsa! Eipä paljoa sähkö auttanut kun herra iso herra ottaa vauhtia ja juoksee aidasta läpi väkisin vaikka ei mitään asiaa toiselle puolelle edes ole. Eikä juossut läpi siksi että pääsisi Rölliä kiusaamaan vaan vain huvin vuoksi. Neljä kertaa aitaa fiksattiin ja lopputulos oli aina sama; ruunat seisoo vieretysten yhdessä nurkassa tarhaa. Miun puolesta vaikka seisoisivatkin mutta Timo on ollut kireä ja äsryttävä herja nyt pari viikkoa eikä Röllin huumorintaju siedätä yhtään että Timon tekarit on kiinni hänen loimessa tai riimussa. Meininki näytti siltä kuin laskisi 2 vuotiaat orivarsat samaan aitaan, ei tapella mutta jähistään silloin kun iskee tylsyys (siis Timo käy ärsyttämässä ja Rölli ei viitsi leikkiä apinan kanssa). Harmittaa vaan kun syömiset samasta kasasta ja oleminen niin kauan kun on tekemistä niin sujuu ilman mitään ongelmia.

Tilanne on nyt siis sellainen että tammalle on etsinnässä toinen tallipaikka jotta tarha vapautuisi, Rölli tarhaa kentällä ja onneksi on siinä ihan rauhallinen kun näkee kuitenkin toiseen tarhaan aika hyvin. pari kertaa päivässä käyn sille haastelemassa mukavia ja raapimassa koko hevosen läpi kun irtoaa tuota karvaakin jo aika lailla. Timo on muutamana iltana tullut aiemmin sisälle tai jäänyt lenkin jälkeen jotta Rölli on päässyt isompaan tarhaan halailemaan puita ja tsiigailemaan vieressä olevaa Minniä.

Ruunat on käyneet aika aktiivisesti lenkillä mutta rauhallisesti on menty ja paljon olen kävellyt niiden kanssa ihan narusta vain niin tulee itsekin liikutttua. Röllille löytyi onneksi satula ja se ei ole nyt enää rajottamassa liikutus vaihtoehtoja ja sen verran on mahaa että silojen mahavyökin käy sama kuin Timolle, ei tarvitse vaihdella eri vyötä vaikka ajaa samoilla siloilla.

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti