maanantai 6. syyskuuta 2010

Aktiivinen viikko

Timo oli tänä aamuna väsynyttä poikaa ja veteli tyytyväisenä aamupäiväunia mutalammikossa. Siispä sai aloittaa viikon vapaapäivällä. Viime viikolla urheiltiin vähän reilummin kun kelit sallivat jotain tehdäkin. Alkuviikosta maastoiltiin useampana päivänä. Pongattiin muutamat metsästysmiehet pyssyineen. Onneksi valkoista hevosta on vaikea luulla linnuksi, rusakoksi tai hirveksikään. Torstai iltana ohjasajoin kentällä. Meni aika nappiin joten palkinnoksi treeni jäi aika lyhyeksi. Torstai yöstä perjantai iltaan vettä tuli kaatamalla ja tuuli oli aivan älytön. Timo ei jaksanut kaatosateesta välittää vaan seisoi katoksessa. Heinätkään ei kelvanneet sateessa. Pakkohan ne oli sitten roudata katokseen herralle nenän eteen. Viikonloppuna yritin vääntää koulua. Hieman haluttoman tuntuinen ja punki oikeaa pohjetta vasten. Noh, mitä pienistä. Minä kun otan tän treenaamisen niin hirmu tosissaan:) Viikko päätettiin sunnuntai köröttelyyn kärreillä ja hyvin meni.

On se kiva kun on iskä joka tekee kaiken tarvittavan. Tekaisi hepoille tarhaan ison heinäkaukalon. Eipähän jää heinät syömättä kun Timo lapiokavio ei pääse enää tilsimään maassa olevia heiniä. Karsinaan asennettiin myös saavinpidike ja styroksit alle jottei jäädy sitten kovimmilla pakkasilla. Tarhoihin tuotiin betonirinkulat jottei tarhassakaan olevia saaveja enää saa nuri. Haha, nyt Timolla ei ole vaihtoehtona enää kuin leikkiä palloilla ja pyöränrenkailla. Miusta kun saavinkaato leikki oli aivan hanurista. Timo tietysti asiasta eri mieltä...

Saila