maanantai 17. tammikuuta 2011

Normi viikonloppu

Viikonlopuksi pamahti taas hurjat pakkaset. Se ei meidän menoa haitannut. Lauantaina maastoiltiin kävelylenkki hangessa tarpoen. Jonna ja Jusu olivat seurana mukana. Metsässä oli aikas iso oja ja Timolla meni pupu pöksyyn. Jusu ylitti ojan ensin niin pakkohan Timon oli tamman perässä loikata toiselle puolelle. Uusi penkkikin oli takamuksen alla nyt viidettä kertaa. Ei ole Timo protestoinut uutta satulaa ja minun silmään se sinne selkään sattuukin. Odotellaan nyt Kettusen Elsaa käymään niin saa vielä kertoa oman näkemyksensä asiasta.

Sunnuntai aamuna pakkanen oli noussut 29c asteeseen, hyrr... Onneksi laski iltapäivään mennessä 16c asteeseen niin tarettiin lähteä lenkille. Illan hämärtäessä lähdettiin Iitan kanssa ruunan rupukat narun jatkoina. Taitaa kyläläiset pitää meitä hieman höperöinä kun ulkoilutetaan hevosia narussa kuin koiria. Pakkohan se omakin liikunta on joskus hoitaa kun ei näiltä hevosilta paljon kuntosalille kerkiä. Pari kertaa viikossa ollaan Timon kanssa harrastettu iltäkävelyitä ja olenpa päässyt jo yhdestä ylimääräisestä kilosta eroon:) jes!

Tänään poitsu sai viettää vapaa päivää heiniä rauhassa rouskutellen.

Saila

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Laiskottelua

Timo on päässyt viime viikkoina aikas helpolla. Miun flunssa ei anna periksi ja Sini oli 1½ viikkoa kiinassa. Liikutukset on ollut siis vähissä. Harri kävi kengittämässä joulun jälkeen. Laittoi vähän isompaa hokkia ja tilsakumit että kelpaa nyt posottaa. Timo on sitten joutessaan tarhassa tuhonnut iskän tekemää hienoa heinälaaria ym. mukavaa. Miksi se ylimääräinen virta pitää aina käyttää tuhoamiseen..? Argh!

Tänään saapui paketti jota jo ehdin vähän odotelle. Uusi satula tuli ja nyt päästään sovitushommiin. Toivotaan että se sopii tai muuten loppui vaihtoehdot. Mittatilaus satula olisi ehkä tarkoitus joskus teettää mutta sen aika ei ole vielä. Nyt lähden hypistelemään uutta penkkiä ja toivomaan että se sopii.

Saila