keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Karvaa...

Alkaa karvaa pöllytä joka kopukasta. Niilo aloitti kaljuuntumisen helmikuun alussa mutta nyt irtoaa ruunistakin jo aika tavalla. Timolle ja Veikolle on varattu perinteinen hampaiden raspaus Mikkelin klinikalle ja samalla tutkitaan löytyykö Timosta sitä vikaa mikä nyt aiheuttaa tuota satunnaista epäpuhtautta.

Tiepohjat on aikas huonossa kunnossa ja nyt ollaankin menty vain kävelyä ja kävelyä... Kenttä on onneksi sula että siinä on päässyt menemään ja juoksuttamaan. Yöpakkasten vuoksi se on tietysti aamulla kova mutta iltapäivällä on ihan huippukunnossa.

Syksyllä unohtui laittaa kuvat Veikon hienosta klippauksesta. Vanhus ei hikoa mielettömästi joten on hyvin pärjännyt tällaisellä. Nyt sain aikaiseksi kaivettua ne kovalevyn syövereistä ja tässä otokset. Samalta päivältä Timo töissä, lanaamassa kenttää (kuvat otettu 7.10.)












Saila

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Niitä kaikenlaisia vaivoja joista kaikki puhuu!

Kaikkihan puhuu että hevosten pito ei ole huoletonta ja aina joku hevonen prakaa jostakin. No nyt sitten vaihteeksi meilläkin. Timo on ollut vähän huono ravinen ajaessa ja sitä on pidetty nyt helpommalla. Jalat ei ole lämpöillyt eikä turvotellut mistään. Selkää painelin ja aavistuksen aristaa mutta samalla lailla se on reagoinut aina sen paineluun. Viime viikolla kengittäjän kanssa taivuteltiin sitä mutta ei saatu selkeää reaktiota mistään nivelestä. Vasenta takasta kengittäessä nyki normaalia enemmän ja repäisi pari kertaa jalan pois varottamatta. "Diagnoosina" siis sen jalan kinner, polvi tai ylempänä ristiselässä nyt jotain häikkää. Nyt sen kanssa on käyty vain kävelemässä, tosin eipä tuolla kyllä nyt pääse muuta tekemäänkään. Mietin nyt tilaanko jonkun expertin tutkimaan missä vika ja mitä tehdään..vaiko odotanko muutaman viikon ja tutkitaan Mikkelissä. Perinteinen hampaiden raspaus keikka klinikalle tehdään kuitenkin huhtikuun aikana joten samalla sitä voisi siellä kuvata jos Leena löytää taivuttaessa jotain.

Timohan kääntyi  nyt 10-vuotiaaksi ja onhan sitä paljon liikuteltu mutta yleensä noilla raskailla roduilla kulumat ym. kinnervaivat alkaa vaivata vasta 15-vuotiaana. Nyt se syö Criollon gluco-mix Ha+MSM:ää että kyllä se nyt jotain pientä tulehdusta voi siellä jeesata mutta katsotaan... Ei tuo nyt niin akuuttia ole että jaksaisin yöuniani menettää ja nyt mennään kelienkin puoleen pelkkää kävelyä.

Veikon kanssa on ollutkin vähän erikoisempi ongelma. Reilu viikko sitten havaitsin aamupäivällä muutama tunti hevosten ulosviennin jälkeen verta tarhassa. Sitä oli jonkun verran hangella, parin metrin matkalla isot laikut. Pieni paniikki iski. Tutkin molempien jalat ja kaviot, Timon jalat on helppo silmäillä. Pienikin ruhje näkyy hyvin valkoisessa jalassa. Eipä löytynyt ruhjeita kunnes tajusin Veikon suupielessä verta. Tempasin kielen käteen että näen suuhun ja tuntui kuin olisi koko kieli jäänyt käteen. Kielen päässä oli n.3cm halkaisijaltaan oleva lärpäke mutta kielen alla oli iso viiltohaavan näköinen n. 8-10cm pitkä haava joka oli myös syvä. Todella rajun näköinen haava ja olisi mahdoton ommella pelkän rauhotuksen avulla. Joten päätettiin yrittää hoitaa se avohaavana. Noin  vanhan hevosen nukutus on riski ja olisiko siinä muutenkaan järkeä? Vaikka muuten terve onkin ja soiva peli niin ikää kuitenkin 22v. Sain heti haettua kipulääkkeen ja sulfan jotta sain ne naamariin heti. Kyllä se heinää turpaansa tunki ja yöheinät oli karsinasta hävinneet mutta olihan tuo pari päivää todella apaattinen. Huuhdeltiin suu muutamana ensimmäisenä päivänä aamuin illoin letkun kanssa ja nyt kerta päivään. Jonkun verran keräsi heinämujua mutta nyt haava näyttää melko hyvältä. Kielen päällä oleva pieni lärpäke lähti irti muutaman päivän päästä ja siihen on kasvanut jo hyvin uutta nahkaa. Isompi haava näyttää vielä avonaiselta mutta ei punerra, eli ilmeisesti säästyttiin tulehdukselta ja jää kopukka henkiin. On jo ihan normaali pirteäkin ja käynyt pari kertaa kävelylenkillä narun jatkona. Kuolaimia tuskin uskaltaa suuhun laittaa vielä pitkään aikaan mutta mennään muilla vehkeillä, täytyy vaan ratsastella. Ajamaan sillä ei kyllä ole mitään asiaa ilman kuolaimia...sen verran pirteä papparainen:D

Arvoituksena on vielä kuitenkin missä on kielensä telonut!? Muuta ei keksitä kuin että on imeskellyt aitalankoja mutta sitäkin ihmettelen koska en ole sen koskaan nähnyt pelaavan lankojen kanssa niin kuin eräs toinen apina samaisessa tarhassa!! Kielen päässä oleva reikä näyttäisi siltä että olisi purrut omaan kieleensä mutta kielen alla oleva on niin syvällä kielen jänteen kohdalla että ei se kohta voi omien hampaiden väliin jäädä. Sulfa loppui eilen ja kipulääke muutama päivä sitten että nyt seuraillaan alkaako parantua vai haetaanko lisää sulfaa. Seurailua...

Saila