Nautiskellaan nyt vielä pari päivää hyvästä kelistä kun sitä on. Eli uidaan urakalla! Tämän viikon alussa oli vähän viileämpää joten käytiin kylällä parin tunnin lenkki eri mökkiteitä kierrellen. Parina päivänä ollaan Timon kanssa ajettu kiviä hiki päässä ja Veikko on päässyt sitten vähän vähemmällä. Tosin uimisessa taas Veikko on joutunut enempi polkemaan kun on veneen perästä uitettu. Hyvin sujuu Veikon uinnit, kun taas Timolla on täys homma pysyä pinnalla edes parin vedon verran. Tuotiin Jennan Hekla poni meille uintilomalle. Kyllä on poni pitäny pojat tiukasti ruodussa, on nimittäin aika tiukka tamma. Ponikin on uinut hyvin veneen perästä ja käynyt miun kanssa lenkillä.
Nyt rupee kylän isännillä olemaan heinät paketissa niin pääsee hyvin vääntämään vähän koulukiemuroitakin tuonne pelloille. Käytiin jo yhden kerran vähän taivuttelemassa. Timo oli ihan notkean oloinen ja suora vaikka ei olla kentällä menty oikeasti viime alkutalven jälkeen. Tietysti keväällä ohjasajoin jonkun verran mutta kuitenkin.
Saila
lauantai 9. heinäkuuta 2011
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Polskis!
Jes, nyt ne helteet tuli takaisin ja päästiin uimaan. Mutta niin tuli paarmatkin:/. Pojat on ihan tohkeissaan kun pääsee järveen. Veikkokin menee jo paljon paremmin, eikä jumita koko ajan. Kyllä on taas vastarannalla ollut pällistelijöitä kun hepat polskii.
Pari päivää sitten pongattiin metsätien viereltä puu mikä oli kuorittu pariin metriin asti. Tainnut olla se karhu asialla. Joku elukka oli myös käynyt yöllä aidan vieressäkin koska Veikko oli aamulla ihan hermona ja survoi väkisin portista ulos kun menin aamulla hakemaan pojat pihahommiin. Taidan jättää pariksi päiväksi pihalle laiduntamaan niin saavat nukkua rauhassa.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Karhu
Tänään tuli kyliltä soitto että naapurissa oli nähty karhu. Hui! Satuttiinpa nimittäin juuri ratsastamaan samaisessa pusikossa missä se oli meidän jälkeen nähty. Toivotaan vaan että se pysyisi nyt tuolla metsän puolella eikä tulisi lähemmäs laitumia. Siinä vaiheessa voi ruveta poikia vähän ahistamaan:/...
Tosi tylsät kelit ollut. Ei käyty uimassa viime viikolla olleskaan kun pitää niin viileetä. Maastoilua siis vain. Nyt saatiin aikaiseksi hakea kärryt Iitiästä kotiin niin päästään ajelemaankin. Tänään olisi tarkoitus virittää ne perään pitkästä aikaa. Mutta ensin on vissiin ruvettava kengitys hommiin kun Timo oli päättänyt viskata toisen takatennarin peltoon. Jos mie nyt sen omin voimin saisin takasin jalkaan..?

lauantai 11. kesäkuuta 2011
Huh hellettä!
Kyllä on pellolla vetelää porukkaa. Tämmönen helle vie mehut hevosistakin. Tänä aamuna kyllä joutuivat vähän sinkoilemaan pellolla kun pelotti niin pirusti. Kaadettiin vähän isoja kuusia laitumen vierestä ja rytinä oli aika kova.
Alkuviikosta jaksoi jopa vähän maastoillakin. Käytiin hortoilemassa metiköissä ja päädyttiin yhdelle suollekin. Vaikka on näin kuiva keli niin eihän siellä uskaltanut hirvien polkuja seurata. Nyt ollaan viimeiset muutama päivää käyty polskimassa. Veikko vähän jumittaa järvessä mutta ui kyllä hyvin kun saa houkuteltua riittävän syvälle. Timo menee kuin laiva mutta kääntyy rantaan päin kun jalat ei enää yllä pohjaan. Virkistävän vaikutusken huomaa kyllä hyvin kun kotia kävelevät hirmu kyytiä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Laitumelle
Reilu viikko taaksepäin oli Timolla aika muuttaa omaan kotiin. Tallikaveriksi Timo sai tätimme Veikko suokin. Pojat joutuivat matkaamaan uuteen paikkaan pääosin jalkaisin. Veikko kyllä otti pienen kyydin trailerissa Wappu-ponin kanssa mutta loppumatkan joutui tallaamaan Timon kanssa. Ilta-auringon laskiessa ja itikoiden lisääntyessä olivat pojat perillä ja pääsivät laitumelle. Kumpikaan ei jaksanut ihmetellä laidunta eikä toisiaan vaan heti syömään. Hyvin ovat pojat tulleet keskenään toimeen, vähän liiankin hyvin kun ovat kovin läheisriippuvaisia molemmat.

Sini
perjantai 20. toukokuuta 2011
Tuoretta napaan!
Perinteiset kevät seisojaisetkin on aloitettu. Eli suomeksi sanottuna narun päässä seisomista pellolla. Hevot on ihan tohkeissaan kun saa syödä tuoretta. Pari päivää on satanutkin mukavasti ja nyt paistaa aurinko. Kasvaa heinäkin kohisten.
Viime viikonloppuna käytiin taas mätsäreissä. Tällä kertaa raviradan tuntumassa. Timo sai hyvän arvostelun ja oli toinen hevosten luokassa. Bis kehässä ei suosiota herunut koska mukana oli monta tasokasta ponia. Saatiin kuitenkin yleisön suosikki palkinto. Samalla reissulla käytiin tietysti porhaltamassa raviradalla. Timo oli kyllä jo aika väsynyt ja meni aika tuuppaamiseksi koko "hiitti":)
Tänä viikonloppuna tarkoituksenani olisi aloittaa laidunaidan teko niin voidaan ruveta ajattelemaan Timon siirtoa Merenlahdelle. Kaveriksi olisi tulossa suomiruuna Veikko. Meidän tädin heppa siis. Katsotaan kuinka miun huumori riittää kahen koheltajan kanssa...

maanantai 9. toukokuuta 2011
Kiireinen kevät!
Niin kiireiseksi on mennyt elämä ettei ehdi edes tänne rustailla. Yhden kuvan näköjään onnistuin iran mätsäreistä laittamaan tänne. Käytiin siis imatralla 17.4. ja meni aikas hyvin. Timo oli paras kylmäverinen ja BIS kehässä tultiin toiseksi. Jätkä käyttäytyi oikein hyvin, eli kokonaisuudessaan matka oli todella onnistunut. Eilen Ilmoitin ensi sunnuntaiksi mätsäreihin jotka pidetään hubsilla.
Kelit on olleet mitä mainioimmat joten hevoset on asustelleet ulkona yötä/päivää jo pari viikkoa. Pihalla nukkuminen on sen verran rankkaa että ei ole jäänyt energiaa pahantekoon. Paitsi mitä nyt oli joku yrittänyt purkaa aitaa takanurkasta. Mutta suuremmilta tuhoilta on säästytty. Radalla ollaan käyty kirmaamassa pari kertaa kunnon hiet pintaan. Kotosalla ollaan maastoiltu rennosti, lenkkeilty ja aloitettu taas ohjasajo hommat. Nyt alkaa olemaan oma kunto nousussa, jospa yrittäisi vaihtaa kävelylenkit hölkkälenkeiksi. Taitaa tosin olla Timo kenellä se kunto loppuu lenkillä ensimmäisenä.
Eilen kyllä loppui huumori Timon kanssa ihan tyystin. Juoksutin pellolla naapurin Matildan ollessa kyydissä. Vanhukset söi tuoretta pellon vieressä. Serkku vei kurpat takaisin tarhaan niin siitäkös Timolle iski paniikkihepuli. Luuli taas jäävänsä jotenkin yksin ja yritti lähteä väkisin tarhan suuntaan perse lentäen. Onneksi oli "vikellysvyö" selässä niin ei saanut tyttöä alas. Matilda roikkui hienosti kahvoissa Timon kyljessä viilettäen monta ympyrää ennen kuin sain porsaan rauhoittumaan. Siirryttiin Timon kanssa kentälle. Juoksutin sitten ihan urakalla. Kyllä hiekka pöllysi ja hiki lensi. Meni varmasti hapoillekin mutta kävelytin lopuksi aika kauan. On se kumma kun pitää vetää hirveät hepulit jos jotakin muuta hevosta siirretään pihan toisesta reunasta toiseen! Menee hieman överiksi tuollanen läheisriippuvuus... Kyllä oli aika naatti poika, mikä oli kyllä ihan oikein tuollaselle possulle. Asia on eri jos säikähtää mutta tuo oli kyllä niin harkittu veto ja vielä lapsi kyydissä. Että ei tuollaisesta ihan vähällä selviäkään! Tänään käydään sitten iltalenkillä niin ei jää paikat ainakaan jumiin...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)