keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Timo iltasella




keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Melkein kesä!

Kevät on hujahtanut niin nopeasti kaikenlaisia pihahommia tehdessä. Hevosia on päässyt liikuttamaan melko normaalisti vähäisten routavaurioiden johdosta. Viikon verran meillä oli kuitenkin traileri lainassa ja käytiin viikon aikana neljä kertaa radalla liikuttamassa hevoset. Keskusnurmi oli todella hyvässä kunnossa ja kelikin kun on ollut kuiva niin ei tarvinnut pelätä liukastumisia.

Timo pääsi myös työhevosen hommiin pari viikkoa sitten. Ajettiin puita metsästä melko läheltä kotia parina päivänä. Aika hyvin suju homma. Aluksi oli vähän malttamaton kuormaa tehdessä kun kuuli Veikon hirnuvan kotona mutta tasottui kyllä. Kuormia kotiin ajaessa otti pariin otteeseen pienen pyrähdyksen kun yritti lähteä kuvaajan perään joka juoksi pellolla ja toisella kerralla säikähti Liljaa joka rymisteli metsästä. Sitä hieman ihmettelin koska Timo ei maastoillessa säpsy Liljan rymistelyistä.

Hevoset sai kesätennarit alle pääsiäisen tienoilla ja käytiin Mikkelin klinikalla hammashuollossa viikko sitten. Nyt on taas sileä purukalusto niin kelpaa mennä laitumelle läskistymään. Eläinlääkäriltä tuli hyvää palautetta hevosten kunnosta, sanoi että harvoin näkee enää näin hyvännäköisiä hevosia jotka on vain harraste käytössä ja pihakoristeina. Veikkoakaan ei kuulemma uskoisi yli 20kymppiseksi. Sutjakoita ja lihaksikkaita. Mutta eipä ole kauaa kun pääsevät vihreelle. Ajattelin nimittäin ihan lähipäivinä  aidata ensimmäisen läntin pihalta jotta pääsevät treenaamaan "syömistä" :D

Saila

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kuvakokoelma

Tässä kuvia jotka pistivät tuolta arkistojen syvyyksistä omaan silmääni. Jokaisessa on jotain joka miellyttää minua jostain syystä. Tunnelma, ilme, valo tai liike... Jotkut näistä varmaan vuosien aikana julkaistu aiemminkin mutta tässä nyt pieni kokoelma katsottavaksi:)










Saila

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Nyt odotetaan kesää!

Helmikuu hujahti vauhdilla ja maaliskuukin jo kolmannes eletty. Kevät on todella aikaisessa ja kelit on olleetkin nyt todella huonot. Hevoset on liikkuneet vain muutaman kerran viikossa ja todella kevyesti. Tiet on huonossa kunnossa ja nyt sitten odotetaankin jo ihan täysillä kesää jotta pääsisi oikeasti liikuttamaan. Tämän talven hankitreeni jäi lähes olemattomaksi. Lunta oli liian vähän ja aivan liian vähän aikaa. Nyt jäi rekiajot kokonaan ajamatta mikä vähän harmittaa mutta eihän tälle nyt minkään voi.

Tänään Timolta lähti etukenkä, eli tiedossa kengitystä ehkäpä jo tänä iltana tai viimeistään huomenna. Veikko on hiljattain kengitetty kuin myös Timon takatöppöset. Eipä tarvinnut enää tilsakumejakaan laittaa, ennätyksellisen lyhyeksi jäi niidenkin käyttöaika tänä talvena. Seuraavalla kierroksella saa laittaa jo kesäkengät. Katsotaan josko Timon liikkuminen myös sen myötä olisi vähän "lennokkaampaa". On ollut vähän tahmean oloinen ja epäilen että hokit puree nyt liikaa tuohon jäiseen, hiekkaiseen, kovaan maahan. Mutta ihan lyhyillä hokeilla en uskalla sitä pitää kun pito on sitten aivan olematon. Mikä sitten olisi hyvä keskitie tässäkin asiassa jotta olisi riittävästi pitoa mutta ei liian pitkiä kipeyttämässä hevosta. Veikko on taas tässäkin asiassa helpompi kun sen kohdalla ei tarvitse tuollaisia asioita pohtia. Kestää hyvin pystyssä normi 11mm hokeilla ja liike on pitkä. Luistaa juuri sen aavistuksen maahan osuessaan toisin kuin Timon töksäyttelevä askellus...

Tässä kuva tasan neljän vuoden takaa. On hieman talvisempaa!


Saila

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Karvaongelmia

Sini on näköjään julkaissut hienoja kuvia Veikon erittäin keskeneräisestä klippauksesta:D Klipperi tosiaan sanoi itsensä irti kesken kaiken ja uuden saaminen ruotsista kesti muutaman viikon. Herra oli siis todella päheen näköinen yli kuukauden verran. Vähänkö nolotti käydä sen kanssa lenkillä:D Tuon jos oisin tiennyt niin en olisi sitä enää klipannutkaan noin myöhään mutta olihan se pakko klipata loppuun helmikuun puolessa välissä. Ketuiksi meni siis!

Saila

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kuvia helmikuun alusta


















keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kunnon talvikeli kruunaa harrastelun

Alkaa tämä hevostelu maistua tääs niin kuin pitääkin. Oikea talvi tuli vihdoinkin! Lunta tuli aika mukavasti viime viikonloppuna ja heti tietysti piti päästä hankeen. Osa metsäteistä on nyt jo hyvällä polanteella. Kävin tänään aamulla ajamassa hölkkälenkin ja paikka paikoin tarvitaan vielä lunta. Osa paikoista taas vaatii polkemista kun hangen alle jäätynyt maa on liian epätasainen hölkkäämistä varten. Mutta hyvät niistä nyt tulee ensi viikkoon mennessä kun on luvannut vähän lisää luntakin. Illalla menen autolla polkemaan yhden tienpätkän niin saadaan kohta useampi lenkki siihen kuntoon että siellä voi ajaa kokoa matkan hölkkää.

Kentällä en ole ihan hirveästi talven aikana mennyt. Vain pari kertaa taivutellut ja notkistellut ja muutaman kerran juoksuttanut poikia irrallaan. Sitä pitäisi siis myös tampata ja käyttää jotta se pysyy hyvänä. Huono siinä on mennä jos hankea alkaa olla lähemmäs 20cm tai enemmänkin.

Eilen alkoi tehdä mieli rekiajelulle ja reen menen kaivamaan vintiltä heti kun vain ehdin sillä sitten myös ajella. Taidan korkata ihan uuden reen jonka iskä teki viime talvena. Pitäähän sitä käydä koeajamassa ja sillä ajelen varmaan sitten koko talven rekiajot. Mitäpä sitä nyt useampia kaivamaan vintin nurkasta. Innolla odottaen:)

Talveen mahtuu monta kivaa juttua joita ei kesällä voi harrastaa. Niistä parhain on ehdottomasti Timon juoksuttaminen perä-/käsihevosena irrallaan. Tähän hommaan tarvitaan siis riittävästi lunta ja asialliset pohjat ettei käy vahinkoa jaloille. Hyvä systeemini on liikuttaa hevoset niin että ajan tai ratsastan Veikolla ja Timo tulee perässä irrallaan ihan omaa vauhtiaan. Alku ja loppukävelyiden ajan on kyllä narussa kiinni koska kävellään naapurin pihan poikki ja malttaa siten kävellä tasaisesti. Irti kun laskee niin jää useimmiten ihmettelemään joka risteykseen ja juoksee sitten Veikon kiinni. Ravatessa tai laukatessa tulee melko hyvin rinnalla tai perässä. Loppulenkistä alkaa yleensä meno hiipua kun on spurttaillut matkan varrella ja tulee todella hyvin vierellä sen enempää sinkoilematta mihinkään. Tällä mainiolla tekniikalla miun ei tarvitse koko ajan vahtia mitä Timo touhuaa miun selän takana (ajaessa) ja ratsastaessa ei tarvitse pitää/nykiä narusta koska kävelee useimmiten Veikkoa hitaammin. Todella kätevää kun on toimivat hevoset tämmöiseen systeemiin! Vielä lisäksi Timo saa valita oman vauhtinsa ja pysyy notkeana kun vähän revittelee, se kun on myös sitä hevosen jumppaa. Meilläpä ei sitten juurikaan tarhassa riehuta ja pukitella tällaisella liikutuskaudella.

Saila