keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kivat treenikelit

Nyt on ollut melko mainiot treenikelit viime viikon pe-la kovia pakkasia lukuun ottamatta. Hankea on pelloilla aikas sopivasti ja on vielä sen verran pehmeääkin että pystyy hyvin menemään. Maanantaina pojilla alkoi uusi "harrastus", tuntiponin virka:D Pari kylän emäntää olivat kiinnostuneita ratsastustunneista ja sovittiin että käyvät tunneille epäsäännöllisen säännöllisesti. Kelien ja menojen mukaan. Veikkohan on vanha tekijä kyseisessä hommassa mutta Timo ei ole koskaan moiseen hommaan joutunut ja olikin vähän järkyttynyt tilanteesta. Homma sujui oikein hyvin mutta Timo vain ei ymmärtänyt joka kohdassa kuunnelle ratsastajaa vaan töllötti miun tekemisiä. Olen tehny sen kanssa melko paljon maastakäsin juttuja ja eihän sillä kukaan muu oikein ole ratsastanut niin seuraa kovin tarkkaan vain mitä minä teen eikä keskity olennaiseen. Saa Timokin opetella vieraitten ihmisten kanssa touhuamista, kun aina vaan nysvätään keskenään. Tuntilaiset oli ensi kertaa hevosen selässä 1-2vuoteen joten voi olla paikat kipeinä, mutta siitähän se taas lähtee.

Itse olen lähiaikoina lähinnä ajellut. Jotenkin toppavaatteissa on helpompi ajella kuin könytä hevon selkään ja yrittää siellä sitten vielä ratsastaa. Koirakin kulkee paremmin mukana jos heittää lenkin jossa täytyy mennä pätkä asvalttitien reunaa niin piskin saa siksi aikaa kyytiin. Timon kanssa on myös ahkerasti lanattu kenttää ja se onkin nyt hyvässä kynnossa.

Timo on nyt taas todennut elämän tylsäksi ja alkanut repiä Veikon loimea. Loimi jota on nyt sabotoinut on onneksi vanha ja ennestään uupui toinen mahavyö. Takajalka lenkkien lukot on nyt hajotettu useampaan otteeseen ja häntäläppä revitty lähes kokonaan irti. Onneksi Veikko antaa jonkun verran takatennaria ja poistuu paikalta. Mikäli Veikko vain seisoisi tilanteessa paikoillaan niin Timo luultavasti riisuisi sen kokonaan. Ärsyttävä otus!

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti