tiistai 20. syyskuuta 2016

Muutama kuvakin pitkästä aikaa:D

Kuvat ovat viimeisen vuoden aikana jäänyt laittamatta ja suurin syy on siihen että vaikea on kuvata kun ei omista kameraa ja silloin harvoin kun jotain kuvaa niin ne menevät kameran mukana Sinille ja heillä kävi "pieni" katoaminen monien kuukausien kuville. Kannattaako siis luottaa nykylaitteisiin? Minun vastaukseni on ei!

Kelit on kivasti suosineet ja on vielä vältytty loimittamiselta lenkin jälkeenkin. Pari laidunta kävin purkamassa viime viikolla mutta yhden vielä jätin, saavat päiväheinät syödä vielä tuoretta. Kohta loppuu se ilo ja siirrytään talviaikatauluihin. Pojat on olleet yötkin vielä ulkona, tarhaan on ajettu kesällä uutta pintaa niin siinä on hyvä ottaa aamu-unet vaikka eivät sisälle ole päässeetkään.

Mutta tässä nyt muutama kuva Vävystä ja loppuun vielä maistiaisia siitä miltä Lilja usein näyttää lenkin päätteeksi. Likaiset hevoset on helppo jättää ulos mutta kun koira on otettava illalla aina sisälle, onneksi osaa nukkua omassa paikassaan eikä levitä hiekkaa koko torppaan. Huomatkaa Vävyn vaivalla koko kesän kasvatettu keskivartalo pyöreys ja "hieman" liioiteltu jumppapuomin ylitys:D









Huomenna on tulossa ell raspaamaan hampaita ja tsekkaamaan Timon jalassa olevan pienen patin. Hyvin todennäköisesti on kolauttanut siihen toisella jalalla, sillä on säären sisäsyrjällä ja kasvattaa siihen nyt liikaluuta. Mutta se selvinnee huomenissa.

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti