perjantai 11. toukokuuta 2012

Vihreetä pukkaa

Kelit on olleet aikas kivat ja hevot on yöpyneet tarhassa jo kohta kaksi viikkoa paria sateista yötä lukuun ottamatta. Hyvin ovat viihtyneet kun mätettiin suurimmat lantakasatkin talven jäljiltä. Tosin onhan sitä tullut taas lisääkin. Vihreetä alkaa kasvaa mukavasti, tuntuu lämpiminä päivinä kasvavan oikein silmissä. Tuoretta ovat mutustelleet muutamana päivänä hetken aikaa. Tolppia jo pellolle laitoinkin ja kohta saa viritellä langatkin. Sitten vain syömään:)

Tiet on jo hyvässä kunnossa ja nyt onkin sitten aloitettu taas pidempien lenkkien teko kylän perukoilla. Reilun tunnin lenkistä vajaaseen kahteen tuntiin muutaman kerran viikossa. Pari normaalia 45min-1h lenkkiä ni johan pysyy linjat kunnossa. Veikolla olen ajellutkin aika paljon kun tykkää siitä niin kovin mutta Timon kärryt olisi vielä tallin vintillä. Pitänee kaivella ja kasailla tamppivaljaat kasaan niin pääsee (joutuu:D) Timokin vetämään vähän painavampia kärrejä. Ettei vaan pienen pojan muskelit pääse surkastumaan. Timolle tuli vappuaattona 7vuotta täyteen mutta kyllähän se on vieläkin ihan kakara. Veikkoa pitää joka välissä vähän härnätä ja jahdata. Onneksi papparainen osaa antaa takatennaria ihan sujuvasti niin ei perskärpänenkään kauaa jaksa hännässä roikkua.

Nyt alkoi sitten ratsastuskentän suunnittelukin. Tai no sorat itse asiassa jo pihassa onkin ja odotellaan nyt sitten kaivuria tekemään pohjaa. Vähän helpottaa sitten pimeillä keleillä tuota liikutusta ja jumppatuokiot ei ole kummallekaan jäykkikselle pahitteeksi. Että sellaista projektia...

Saila

3 kommenttia:

  1. Hei mitä rotua Timo on? Yritin kovasti etsiä siitä tietoa mutta en löytänyt.

    Teillä on mukava blogi, tosin olen huomannut että alussa juttuja ja kuvia oli kenties hieman enemmän...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timo on boulognenhevonen, vanha ranskalainen kylmäveri rotu. ei ihan joka nurkalla törmää.

      Sini hoitaa kuvien laiton ja se pääsee siltä aina unohtumaan. Mutta laittaa aina kun muistaa/ehtii. Talvella tuli laitettua kommenttia aika vähän kun ei mitään erikoista tehty. Samaa maastoilua koko talvi...

      Saila

      Poista
  2. Tosi kiva, kun saatte kentän. Se tosiaan talvipimeillä helpottaa liikuttamista kummasti!

    VastaaPoista