maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kolme vuotta takana

Kolme vuotta sitten olimme siskon kanssa tuoreita hevosen omistajia. Melko nopeasti on aika mennyt ja mitään ei olla opittu:D No ei, kai me nyt jotain ollaan vähän opittukin. Varmasti pieniä asioita mutta ylämäkeen kuitenkin. Tullessaan Timo osasi ratsastuksen ihan perus jutut ja ajaessa mennä eteenpäin. Kärryillä kääntyminen tien päässä oli mahdoton temppu ja yksinään oleminen erittäin hankalaa.

Tästä ollaan päästy hyvin etenemään. Ajohommat sujuu mukavasti kun Veikko vaan on seurana lenkillä, siellä jossain perällä vahtimassa selustaa. Kääntyminen onnistuu vaikka kolikon päällä, aisojen väliin peruutus sujuu ja paikoillaan/irrallaan seisominen valjastaessa on lasten leikkiä. Seisoo paikallaan kuormaa tehdessä/purkaessa, postilaatikkoa tyhjentäessä tai risteyksissä seisoessa. Kentän lanaaminen on myös onnistunut oikein mallikkaasti ja hyvin pienillä käskyillä meiltä sujuu homma kuin siivillä.

Ratsastuksessa koulukiemuroitakin on vähän opeteltu. On melko herkkä vaikkakin omalla tavallaan tahmea/raskas. Menee oikein nätissä muodossa ja ajoittain jopa takaosa hyvin allakin. Taipuu isoksi hevoseksi oikein hyvin. Väistöt menee hyvin kuin myös avot. Sulut on vähän hankalampia mutta niistäkin on selvitty. Laukannostot alustasta ja tilasta riippuen ok. Siirtymiset sujuu oikein mallikkasti kuin myös paikallaan seisominen. Kouluradalle siis, muusta ei pisteitä saataisikaan kuin kympin suorituksesta alku- ja lopputervehdyksessä:D Ihan kivastihan tuo varmasti raviluokan suorittaisi mutta ei nyt kuitenkaan ollut ihan suunnitelmissa kun ei tuo mikään kouluratsu ole.

Maastoilu sujuu kuin ikälopulta pystyyn kuolleelta ruunalta niin kauan kuin Veikko on mukana. Isot traktorit eikä pölliautotkaan pelota. Yksin maastoilu onkin sitten todella jännää. Kyttää vaan seuraako joku ja vetää kilareita ilman sen erikoisempaa syytä. Laukatessa yrittää viskata alas ja jarrutkin saattaa hävitä. Emme siis ihan hirveästi harrasta herran kanssa yksin maastoilua. Välillä kuitenkin siedätyshoidon vuoksi ja jos haluan siitä kaikki virrat pois niin käydään harrastamassa päätöntä säntäilyä.

Kolme vuotta sitten Timolle yksin oleminen oli aika tiukka paikka niin sisällä kuin ulkonakin. Nykyään töröttää tarhassa kiltisti aitoja potkimatta sen aikaa kun Veikko urheilee. Muutaman spurtin saattaa ottaa ja hirnua mutta ei sitä samanlaiseksi riehumiseksi voi sanoa kuin ennen. Karsinassa seisoo myös hyvin paikallaan siellä ympyrää pyörimättä kun tajuaa että siellä on vaan oltava yksin. Joskus liikutan alkuillasta toisen hevosen ja jätän sisälle. Toinen saa vartoa vielä ulkona sisälle otto aikaan asti, niin oppivat ettei aina olla samassa paikassa ja samaan aikaan kaverin kanssa.

Maastakäsin jutut menee oikein mukavasti ja seuraa hyvin irrallaan ollessa myös maastossa. Viime viikolla käytiin Veikon kanssa kärryilemässä Timon tullessa mukana irrallaan. Metsäteillä ei yleensä liiku ketään mutta nyt sattui metsästäjä vastaan ja kyllä se vähän ihmeissään katsoi kun meillä oli toinen hevonen vällöillään. Timo kävi morjestamassa miestä ja lähti sen jälkeen auton vierestä sellaista haipakkaa meidän perään että hyvä kun ei vieny auton sivupeiliä mennessään.

Kesäisin järvessä polskuttelu on muodostunut melko kivaksi touhuksi kun hevot on tajunneet sen viilentävän ja helpottavan ötöpuremien kutinaa. Timo tuskin oli uinut ennen meille tuloa, kun ensimmäistä kertaa järveen meno oli melkoista kädenvääntöä. Eipä ole enää, nyt se on kesän parhaita juttuja!

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti