keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kovvoo ajoo!

Rekiajelut on tältä talvelta korkattu, vaikka ei jouluna päästykään hurjastelemaan kellon kilkkeessä. Pari viikkoa ennen joulua tuumasin että lunta ja polannetta on riittävästi jotta reen kehtaa työntää vintiltä alas. Yhden lenkin ehdin siis ajella ennen loskakeliä joka taas kerran osasi osua jouluksi:@
No nyt reki on tallin käytävää tukkimassa ja odottamassa uutta lunta, kulkemaan mahtuu mutta kyllä se ärsyttääkin kun ei nyt sitten pääse luistelemaan sen kanssa!

Tapaninpäivän ajo kuitenkin suoritettiin, tosin eri hevosella kuin se olisi reen kanssa tehty. Vävy pääsi aisojen väliin missä ei varmaan toviin ole ollut. Viime syksynä omistaja vähän varoitteli että ei ole mikään tasaisin ja helpoin ajettava ja hereillä kannattaa olla, siksi ei siis olla ajettu kun on aina ollut liian vähän porukkaa ja aikataulut ristissä. Ensin ajettiin pellolla lenkki joka meni ihan mallikkaasti ja eihän siinä muuta kuin lenkille. Serkku-poika oli tädin mukana hevostelemassa niin hän ajoi ja täti oli kyydissä, Sini ratsasti Timolla ja mie olin jalkamiehenä koirien kanssa. Hienosti meni lenkki ja pari pätkää oli tasaisella jääpolanteella että pääsi hölkkäämäänkin. Kotiin päin tullessa Vävy vähän kiemurteli ja viskoi kuuppaa kun ei päässyt vissiin omiin tarpeisiinsa riittävästi hölkkäämään. Odotellaan siis seuraavia polanteita niin päästään sitten kunnon lenkille kärryttelemään. Ratsastellaan siihen asti.

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti