Surullista...

Vävy lokakuussa 2016

Vuosi alkoi merkeissä joita ei osannut odottaa. Loppiaisena kärvisteltiin kovassa pakkasessa, hevoset tarhaili lähes normaalisti mutta lenkillä ei käyty muutamaan päivään. Loppiaisen jälkeisenä viikonloppuna oli vitsit vähissä Vävyn kanssa joka oli kehittänyt itselleen ähkyn. Kyllä tuli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä jokainen kentän lumipaakku tutuksi kun kävelytin vanhaa herraan ympäri ja ympäri kenttää, toivoen ja luovuttaenkin. Illalla päivystävän eläinlääkärin antama kipulääke ei enää aamuyöllä lähempänä neljää tuntunut vaikuttavan ja päätösiä oli tehtävä.

Soitto omistajalle ja hänen viimeisen toiveen mukaan lähdettiin ajamaan vielä Viikin eläinsairaalaan. Kyllähän se mahdollisuuden antaminen mukavalle hevoselle on vaihtoehto mutta rehellisesti sanottuna jos päätös olisi ollut minun niin ei olisi hevonen aamua enää nähnyt. Jalka suorana ajoin helsinkiin ja aamulla oltiin perillä, tutkimuksiin päästiin heti ja ennuste oli huono sillä aiheuttajaa ei löytynyt. Letkutuksessa refluksoi lähes kaiken ulos, rektaaliututkimuksessa ei löytynyt mitään ja ultraäänellä ei myöskään selviä löydöksiä. Hevonen oli kaasuuntunut ja mitään ei tullut ulos.

Niin siinä kävi että hyvästit täytyi jättää hyvin palvelleelle Vävy-Pojalle ja tyhjän kopin kanssa lähteä kotiin. Omistajan suru oli tietysti suuri, heillä yhteistä elämää koettuna yli 17 vuotta ja ensimmäinen hevonen. Kotimatka oli hiljainen, väsytti ja harmitti niin vietävästi. Myös kotiin yksin jäänyt Timo oli suuri huolen aihe. Sillä on kuitenkin aina ollut seuraa ja yksin oleminen hevoselle on aina kurjaa.

Maanatai päivänä käytin tunteja soitellen tutuille, josko jollakin olisi seurahevosta meille tai jotain järkevää ylläpitoon. Yksi tamma löytyi mutta se oli sen verran pitkässä matkassa että tamman haku jäi viikonlopulle. Viikon katselin masentunutta hevosta joka ei syönyt kunnolla ja oli ihan alamaissa. Talliin viedessä tuijotti tyhjää karsinaa ja ulos viedessä meni tarhan peränurkkaan tuijottamaan tyhjyyteen. Liikuttelin Timon joka päivä kyseisellä viikolla jotta sillä olisi edes jotain tekemistä ja liikkuisi edes vähän kun ei tuo tarhassa yksin ollessa muuta kuin patsastele. Pidin seuraa ja rapsuttelin joka mutkassa kun suinkin ehdin. Eipä siinä hevoselle selitys auta että kyllä sitä seuraa pian tulee...kun eihän se tietenkään ymmärrä.

Nyt meillä on ollut kohta pari viikkoa seurana Minni tamma. Minni on ollut aiemmin laumassa ja nyt yksin tarhaaminen on aika jännää, etenkin kun Timo vähän huonosti pitää seuraa aidan vieressä. Ei siis tunnu seura ihan hirveästi miellyttävän kun ei päivystä tammaa lähimmässä aidan nurkassa:/ Osat on toisin päin. Ensimmäistä kertaa kun lähdin Timon kanssa lenkille niin typy oli askarrellut tarhan portin uuteen uskoon mutta kyllä se kiltisti tarhassa seisoi vaikka portista oli ylin lankku poikki. Ilmeisesti kuitenkin tajusi että takasin se tulee kun ei ongelmaa ole sen jälkeen ollut. Kovasti liikuttaa itseään tarhassa ja heinä ei tämän hevosen mielestä ole mitenkään tärkeä asia. Heinää on nyt levällään tarhassa ja jonkun verran sitä löytyy aamulla myös karsinasta. Ihan uutta miulle, meillä on aina kaikki syöneet joka korren mikä oven sisäpuolelle on jäänyt:D

Saila