perjantai 28. syyskuuta 2012

Kuvia loppukesältä




Muutama kuva elokuulta kun Veijo Kantele ja Eija Hirvi-Talka kävivät kuvaamassa.

Saila

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tummia pilviä...

Se on varmaankin todettava että kyllä se syksy on nyt tullut. Eilen otin hevoset ensimmäistä kertaa kesän jälkeen sisälle. Vettä tuli aika reippaasti ja kaatosadetta lupasi koko yöksi. Ja niinhän se oli satanutkin. Timo oli ollut taas pallo hukassa karsinassaan kun oli paskottu joka paikkaan. Ottaa taas aikansa ennen kuin huussinurkka löytyy. Tavan blondi sekin:D

Yleisesti ottaen kelit on olleet hevosten liikutukseen melko hyvät ja kyllä niitä on liikuteltukin. Timon kanssa olen ajellu vähän reilumpien painojen kanssa, kiviä lähinnä roudattu ympäri pitäjää. Vielä on reisilihaksissa kohentamisen varaa mutta kyllä se aika timmi alkaa olemaan. Ei hirveesti hylly:) Ratsastaessa se onkin sitten ollut aikas laiska. Veikko on toiminut niin minun, tädin kuin kaverini Iidankin ratsuna. Ei mitään normaalista poikkeavaa toimintaa...

Nyt täytyy kyllä koputtaa puuta, mutta enpä ole meidän kylällä vielä hirvikärpäsiin törmännyt. Kuulemma paikoittain niitä on hirmuisesti. Viime viikolla Liljan kanssa lenkkeillessä törmättiin ihan hirveenkin mutta perässä ei näköjään liihottanut yhtään kärpästä. Hyvä näin, ei niitä kaivatakaan. Siinä mielessä syksy on hevosten kanssa kivaa aikaa kun harvemmin ötökät kiusaa, ei ole liian kuuma eikä kylmä.

Saila

perjantai 31. elokuuta 2012

Komee


Kylläpä osaa valkonen hevonen näyttää hyvältä mustaa taustaa vasten! Kylän komein kyntökone:D

Sain nyt laitettua ne etukengätkin jalkoihin ja johan pääsee päästelemään. No joo..ei tolla kyllä paljoa päästellä kun eihän se mihinkään kule. Vielä ei siis ole syksy, koska syksyllä se herää henkiin. Laidunkaudenkaan suhteen ei taida vielä ihan syksy olla kun vihreetä kasvaa hirmu tahtia kun on tullut vettä ja vähän aurinkokin pilkistellyt. Vein eilen pojat metsälaitumelle missä olivat heinäkuun. Lohko niitettiin elokuun alussa ja nyt sinne on kasvanut paljon uutta hyvää mussutettavaa. Kyllä olikin taas tyytyväisen näköisiä otuksia kun pääsivät korpeen huippuaterian äärelle.

Tilasin sitten valjakko valjaat, haaveillu kun olen jo useamman vuoden. Nyt sitten jännityksellä odotellaan kun tulevat ja mahtuuko ne päälle. Voi sitten siirtää työvaljaat kokonaan rekiajoon ja lopettaa rahkeiden kanssa tappelemisen kesällä. Jos niissä on riittävästi säätövaraa että kävisivät Veikollekin niin sitten voitaisiin papparaiselle laittaa vanhat kiesit vintin perukoilta perään.

Tätikin on nyt päässyt taas säännöllisesti ratsastamaan Veikkoa ja ollaan sitten maastoiltu sellaisia rauhallisia köpölenkkejä. Välipäivinä olen sitten ratsastellut yksikseni niin maastossa kuin kentällä. Veikolla ajanut reippaita hölkkälenkkejäkin, aloitetaan taas syksyn mahapömpön kutistus! Koirakin joutunut hirveeseen rääkkiin kun muutamina päivinä juossut kummankin hevosen kanssa lenkin muutaman tunnin sisään. Se onkin röhnöttänyt sitten raatona aina loppupäivän. Minä puolestani reippaana olen kerännyt kentältä kiviä. Alkaa näyttää jo ihan hyvältä. Tai varmaan normaalille ihmiselle riittäisi moinen kentän pohja mutta kun kyseessä olen minä niin minähän haravoin niitä vielä ensi kesänäkin!!

Saila

perjantai 10. elokuuta 2012

Kivi poikineen...

Kentältä ollaan nyt keräilty reippaana kiviä mutta ei ne tunnu loppuvan. Fiksuhan ostaisi seulottua soraa mutta vähempi fiksu ostaa seulomatonta kun saa halvemmalla ja tuskailee sitten kipeän selän kanssa kun on kerätty kivi poikineen ratsastuskentältä. Suurimmat on nyt kuitenkin kerätty ja ratsastamaankin pääsee. Melko hyvin näyttää vesikin menevän läpi yhtä nurkkaa lukuun ottamatta. Mutta tosi märälläkin kelillä pystyy varmasti juoksuttamaan käyttäen vain kentän toista päätyä. Välttää siis täysin miun käytön ja hyvä niin:) Vielä kun valot saisi ennen talvea viriteltyä ja aitakin olisi plussaa, saapi sitten irrallaankin juoksuttaa. Jospa ei nyt tänä syksynä niin kovin pimeät ahdistaisi..?

Timo on nyt taapertanut 5 viikkoa ilman etukenkiä ja jos oikein kuvittelen niin ruununrajan alapuolella näkyy raja josta kasvaa paremman näköistä tavaraa. Vielä jos muutaman viikon koittaisi olla ilman niin katsotaan sitten miltä näyttää. Kyllähän se niitä hiekkateillä vähän arkoo heti jos kavion alle jää kivi mutta ollaan sitten menty paljon asvalttitien reunassa missä on oikeinkin hyvä pehmeä pientare ja uimassa. Mutta nyt taisi uintikelit loppua kun ei oikein tarkene etes t-paitasillaan keikkua niin saatika bikinit päällä! Timo voi nyt sitten rullata kentällä ja tosiaan kylätien pientareella niin kauan kunnes laitetaan taas tennarit jalkaan. Kovastihan nuo kenkääjät väittää että tulee hyvät kaviot kun raaskii vaan riittävän kauan pitää ilman kenkiä mutta muttaa...se nähdään nyt. Viime talvena kun etukavioihin tuli pari pitkittäistä halkeamaa niin alkoi hieman kauhistuttamaan jos halkeaa kovinkin ylös niin alkaa olla huono juttu. Takasarveiset on ihan jees ja siellä on nyt kengät sitten ollutkin.

Eilen herra iso herra sitten hoksasi yläpihalla syödessään että eihän kukaan ole laittanut sähköä lankaan. Pihalla kun ollut vain pika-aita yhdellä langalla jotta leikkaavat nurmikkoa haluamaltani alueelta niin eihän sitä ole tietenkään tullut viritettyä. Siitä sitten pokkana paineli langat soiden läpi tyynen rauhallisesti. Söivät sitten jonkun aikaa vapaana mutta kun mie touhuan pihalla niin Timo kävelee miun perässä ja sittenhän piha näyttää ihan kynnetyltä kun ollaan porukalla kävelty siksakkia. Kovin kätevä tuollainen ruohonleikkuri-kyntökone-lannotin masiina, vielä kun joku keksisi miten sitä voisi käyttää ilman ylimääräistä säätämistä:D Kaikki ominaisuudet toimii hyvin mutta harmikseni ne toimii myös samaan aikaan... Viime yönä oli sitten poistuttu myös laitumeltakin sähkön puutteesta johtuen (oma vika jälleen, ei ollut paimenessa akkua), eipä oltu kyllä päästy seuraavaa lohkoa pidemmälle. Joten tuhot jäi yhteen katkenneeseen tolppaan ja lankaan. Menkööt nyt kokeilemaan uudestaan, tulee kyllä napsua!

Saila

perjantai 3. elokuuta 2012

Ohjasajoa

Tässä vähän mallia ohjasajosta. Pitäs saada hevo ensin kopioitua että pääsis reenaamaan:D
Siellä ne Timon serkkupojat taapertaa!

http://www.youtube.com/watch?v=JhSPd5LbRNE&feature=related

Saila

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Tuskastuttaa!

Alkoi iskeä alkuviikosta jo hirveä epätoivo että tuleeko se kesä enää ollenkaan takaisin. Vettä on satanut niin mahottomasti, kuulemma eniten 50:een vuoteen (kesään). Pihalla odottaa vielä toinen purukuorma joka olisi sisälle menossa. Siellähän se on pressun alla säilynyt mutta eihän se tuore puru mihinkään kuiva siellä kun pitäisi saada auringon porotukseen ja sitten lusikoida katon alle. Ensi talven purukatokseksi valikoitui nyt vanha karsina navetan katoksen puolelta. Eihän siitäkään nyt sitten ole pitkä matka sitä kärrätä sisälle karsinoihin. Mutta nyt näyttää taas paremmalta ja sain aamulla repiä pressun sivuun, jipii! Saattais ketuttaa jos ne nyt homehtuu eikä ole talvella käyttökkelposta.

Nyt on ollut pari viikkoa tämä elämä aika kiireistä ja hevosten liikutus on ollut vähän vähäisempää. Lähinnä olen Veikkoa uitellut ja Timo on toiminut miun lenkkikaverina. Alkaa tämä oma kunto olemaan taas ihan kohillaan kun hevo simahtaa lenkillä ennen miuta. Mutta vielä jatketaan treeniä koska talvella kertyneitä vararavintoja on vielä pari kiloa karistettavana. Timoa en ole tarennut uittaa vähän aikaan kun tämä kesäsää on ollut niin hanurista. Toivoen tässä että niitä mainioita uittokelejä vielä tulisi.

Timo ja Veikko on olleet edelleen metsälaitumella ja vierailevat tähdet pihassa. Sami ponin haava alkaa näyttää aikas hyvältä ja on pienentynyt jonkun verran. Liikalihaakaan ei näy joten toivotaan että jää vain siisti arpi. Mikä nyt näyttäisi hyvin todennäköiseltäkin. Tänään olisi tarkoitus käydä Artulle ja Samille tekemässä uusi lohko. Jospa se olisi sitten kesän viimeinen. Seuraavaksi voi sitten ruveta purkamaan niitä. Aika typerää täMä kesäaikakin. Luulisi että pääsee helpommalla mutta vähän väliähän tässä saa olla tekemässä jotain aitaa... Kun en niitä halua jättää talveksi pelloille notkumaan. Muovitolpilla homma voisi käydä aika kätevästi mutta minä olen vielä toistaiseksi vannoitunut puutolppien käyttäjä. Kivempi niin kun tietää että ne varmasti pysyy siellä aidassa eikä aidat kaadu ukkoskuurojen aikaan. Saattaisi huumori loppua niitäkin nostellessa:D

Saila

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Hirvityksiä

Sain ihan mukavat sävärit eilen illalla. Läksin iltasella poitsujen kanssa rantaan. Uitin Veikon soutuveneen perästä ja jo toiseen kertaan onnistuin selviämään yksin. Koiran fleksi on kyllä melko mainio keksintö tuohon hevosen uittoonkin. Ihan helposti sujuu soutaminen fleksi kädessä ja aina on naru tiukalla. Kipusin sitten Timon selkään etten kastu takapuolestani Veikon selässä. Keli oli hieman viileä joten totesin että käydään pieni lenkki että Veikko vähän kuivuisi ja Timokin saisi liikettä. No...kyllähän se sitä liikettä sitten saikin. Tarkoituksena oli mennä pieni lenkki jossa mennään pellon poikki polulle ja toiselle tielle. Pellon reunassapa olikin sitten pari hirveä ja siitähän Timo veti hirmu kilarit. Veikko yritti pysyä matkassa käsihevosena ja miun kädet oli taas aika koetuksella. Tietenkäähän ei ollut satulaa eikä suitsiakaan, riimulla ratsastelin kun alkuperäisenä ajatuksena oli käydä vain rannassa. Riekkui aikansa ja Veikko katsoi että mitähän tapahtuu. Ei rauhottunut ollenkaan, vielä laitumelle päästyäänkin puhisi ja pöhisi ja meinasi siinä ohessa tietysti vetää kauratkin henkoseen. Älyvapaa eläin! Luulisi rauhottuvan kun näkee että kaveri on kuitenkin ihan tyyni mutta ei... Tämmöstä kivaa tällä kertaa.

Saila