sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pesua ja puunausta

Otettiin eilen pieneksi urakaksi hevosten pesu. Se kun nyt ei ole mikään ihan simppeli juttu ilman pesukarsinaa. Letkulla tulee kyllä lämmintä vettä, mutta pesu on kuiteskin suoritettava ulkona. Käytiin ensin maastoilemassa heposet hikeen ja sitten lotraamaan. Vaikka Timo tapansa mukaan näytti likaisemmalta niin kyllä se oli Veikko josta valui hirmuinen kuravesi. Kyllä tuli puhdasta ja jopa kiiltävää. Kuorrutin sitten Timon vielä karvankiillokkeella niin ei sitten lika taas niin tarttuisi. Jos oikein reippaaksi rupeaisi niin ottaisi urakaksi myös valjaiden pesun. Voisi vaikka tänä iltana yrittää tarttua tuumasta toimeen. Alkaa taas olemaan kaikki vehkeet niin tahmeita että ärsyttää pyöritellä niitä näpeissä.

Viime viikolla hevoset liikkui vähän kevyemmin ja sen huomasi. Timolle kertyi taas aivan liikaa possuiluvirtaa. Alkuviikosta oli kova yritys saada miut alas kyydistä kun ratsastettiin Jaanan kanssa pellolla jo hämärän yllättäessä. Ei se nyt kuitenkaan aikeissaan onnistunut vaikka yritys olikin hyvä. Kotia päin mentiin kuitenkin oikeinkin nätisti vaikka matkalla piti hillua.

Nyt alkaisi talvikin olla jo tevetullutta. Pieni pakkanen ja sopivasti lunta että pääsisi menemään kunnolla. Talvella tiet on niin paljon parempia kun on kunnon polanne. Ei häiritse kovat tai pehmeät kohdat, kivet tai kannot. Meno paljon mukavampaa kun vaan on nastat alla. Jossain vaiheessa pääsisi sitten kaivamaan taas reen esille, jihuu!

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti