keskiviikko 21. marraskuuta 2012

virta ON - virta OFF

Viime viikko meni mukavasti kun tiet on olleet sulat ja päässyt hyvin menemään. Alkuviikosta liikuttelin itsekseni molempia ja sainkin aika kyydit. Tiistaina otin vetoja isoon ylämäkeen, en samaan johon normaalisti. Kyseisessä mäessä on erona että menosuunta on kotia kohti. Timolla kolmatta vetoa ottaessa mentiinkin sitten aika haipakkaa. Yritti ensin yhden kerran viskata miuta alas selästä, mäen puolessa välissä uusi rodeosarja ja kun en vieläkään lentänyt niin mäen päällä katosi jarrut. Muutaman sata metriä kiikutti kimblewikit suussa minua sen enempää noteeraamatta. Mutta kyllä sen sitten pienien ärräpäiden ja kikkaskonstien kanssa sain pysäytettyä. Sitten vaihdettiinkin muutamaksi vedoksi vanhaan tuttuun mäkeen jossa toinen menosuunta. Vielä yritti seuraavaan kahteen vetoon kipristellä ja persusta nostaa mutta jätti heittämättä kun vähän ärähti. Lopuksi otettiin vielä yksi veto mäkeen jossa lähti kiikuttamaan niin eipä enää meinannut virta riittää edes koko mäen päälle:D siitäpähän sai! Kävelytin lopuksi yli 30min ettei jää hapoille. Perjantaina ajoin Veikkoa ja Timo oli perähevosena ja taas piti riehua yli puolen matkaa ennen kuin rauhottui. Ihmettelen vain mistä moiseen riitti virta kun torstaina oltiin kuitenkin Jaanan kanssa maastoiltu ihan normilenkki. Kuten arvaa niin lauantaina ja sunnuntaina virtaahan ei ollut pätkääkään. Saatika eilen kun kävin narusta hölkkäilemässä niin sain raahata pronttoa koko matkan, tuli hiki!

Nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni ja kiillotin varusteita. Timon tamppivaljaat ja neljät suitset urakoin kiiltäviksi. Kyllä niistä valjaista ruskeaa vettä aika lailla tulikin. Kun olisi tuota aivokapasiteettiä niin rakentelisi jonkun härvelin johon vaan viskaisi likaiset kamat ja nostelisi sitten puhtaina pois. Valjaiden pesukone! Taitaa jäädä toiveajatteluksi moinen masiina:D Siinä olisi kyllä iso markkinarako, varmasti ainakin kaikille isoille ravitalleille pesukone hommattaisiin jos sellaisia vain olisi. Helpottaisi ja nopeuttaisi monen työkseen hevosia hoitavan työpäivää. Siinä jollukulle nerolle idean poikasta!

Vielä olisi rahkeiden vaihto uudempiin länkiin niin sitten odottelemaan rekikelejä. Pääsisi pöllyttämään lunta ja koiran lenkityskin olisi paljon kivempaa kun ei aina olisi kurakeli. Mutta ei hyvältä näytä, pihalla kun sataa vettä parasta aikaa...

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti