perjantai 26. helmikuuta 2016

Jälleen sairaslomalla

Käytiin taas ottamassa röntgen säteilyä ja mitään kummoista ei löytynyt. Ei siis selkeää selitystä ontumiselle. Oikean etusen kavioluun sisähaarassa on kohta joka ei ole symmetrinen ulkohaaran kanssa ja ell ei osannut sanoa siitä kuin että voi olla kyseisellä yksilöllä vaikka synnynnäinenkin mutta vaikea sanoa aiheuttaisiko se noin äkillistä ontumaa.

Paisettakaan ei siis kaviosta löytynyt mutta sanoi että on aika irtoseinämäinen. Se kyllä oli tiedossa ja on oikein rasite noilla raskailla roduilla. Ilman kenkiähän ei voi pitää juuri lainkaan. Tämäkin vaiva voi aiheuttaa selkeää ontumista ajoittain joka häviää taas jäljettömiin kuin itsestään. Mutta en minä nyt ihan sitäkään selitykseksi tälle niele, sillä onhan ne kaviot olleet tuollaiset aina. Kavion muoto ja kulma on kuulemma hyvä ja ei voi johtua sen hoitamattomuudesta, siistit on kaviot.

Viime keväänähän käytiin samaa jalkaa kuvaamassa Mikkelissä sen epämääräisen jatkuvan epäpuhtauden ja kompuroimisen takia. Nyt ontui todella selkeästi ja oli käynnissäkin ep, siis melko erilaista kuin aiempi vaiva joka selittyi jumittavalla lavalla. En vaan jaksa uskoa että kyse on nyt samasta ongelmasta kun kesken lenkin heittäytyi kolme jalkaiseksi ja kompurointia ei juurikaan ole ollut, etenkään verraten viime kevät-talveen. Tänään soitin Mikkeliin ja sieltä saa ne vanhemmat kuvat vertailtaviksi mikäli ne vielä heidän koneelta löytyy.

Hoitona nyt siis lomaa pari viikkoa ja kipulääkettä. Kahden viikon päästä aloitetaan kevyt liikutus ja jos on edelleenkin huono niin suositteli uutta kuvaamista. Nämä kavioluun murtumathan ei ole ihan helposti löydettävissä sillä ne ei aina näy heti tapaturman jälkeen, Voi mennä kuulemma kaksikin viikkoa ennen kuin kuvissa näkyy selvä murtuma ja siksi niitä usein joudutaan kuvaamaan useammin. Mutta eihän se nyt sitten tässä auta kuin katsoa pari viikkoa eteenpäin ja ihmetellä. Tai sitten joku fiksu voisi tulla kertomaan mikä siihen iski!

Saila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti