maanantai 19. syyskuuta 2011

Urheilua raviradalla

Sunnuntain sää oli niin mahtava että päätettiin vielä illalla pakata hevot traileriin ja posottaa radalle. Timo pääsi testaamaan ensi kertaa uusia kuljetussuojiaan jotka löysin hyvällä tuurilla. On se kiva kun joku viitsinyt valmistaa mörssäri kokoakin:)

Ratsastettiin ensin keskus nurmella mikä oli ihan hyvä mutta himpun liukas. Tein jonkun verran töitä että sain Timolta oikean laukan ja sekin tuli kettuillen pukkien kera. Oli aika reipas ja ryhtikin löytyi mukavasti jostain. Väistöt ja siirtymiset meni kivasti. Porhallettiin radalla pari kierrosta laukkaa ja lopuksi vielä nurmella kevyttä ravia + loppukävelyt. Sitten pestiin hevot putipuhtaiksi ja kuorrutettiin kiillokkeella. Katsotaan jäikö syksyn viimeiseksi pesuksi..? Piti viskata yöksi oikein takit niskaan kun olivat vähän vielä kosteita ja keli lähenteli jo nollaa.

Tänä aamuna kävin riisumassa takit haikein mielin tokaisten hei,hei puhdas Timo. On se kummallinen tuo sää, nyt kun miun puolesta olisi saanut sataa vettä niin paistoi aurinko. Niin en viitsinyt jättää päällekään. Suihkin sitten vielä toisen kerroksen silikonia pintaan.

Saila

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Vielä laitumella

Sain aikaiseksi purkaa vähän laitumia ja virittelin vielä yhden pienen läntin syötäväksi etupihalta. Sitten alkaa olla laiduntamiset tältä vuodelta laidunnettu. Saavat siirtyä tarhaan lähipäivinä ja pääsevät sitten vielä päiväsaikaan pellolle.

Lähiaikojen maastolenkit on suuntautuneet kylälle päin ja muutama 15km tuli tehtyä. Sunnuntaina annettiin vähän kärrikyytiä naapurin rouvalle kun sattui sopivasti paikalle. Kovin oli tyytyväinen näin erikoiseen kyytiin. Ei sitä jokainen olekaan ottanut hevoskyytiä moisella yhdistelmällä ja vielä setolkkakello soiden. Maanantai iltana oltiin reteitä ja väänneettiin Jaanan kanssa koulua pellolla. Kumpainenkin teki ihan mukavasti töitä ja puhtiakin jopa tuntui olevan. Timo tuntui aikas tosi notkialta ja pehmeältä. Näinköhän innostuisi tänään jatkamaan vai lähteäkö laiskana vaan maastoon..?

Jenna innostui ilmoittamaan itsensä Veikon kanssa ratsuniemen kouluntuuppaus kisoihin 24päiväksi. Harmi kun on lauantai päivä niin en pääse kannustusjoukkoihin. Timo saapi jäädä kotio huutamaan, kai sille on tuotava poni kaveriksi. Hekla saa toimia taas seuraponina.

Saila

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Syksy saapuupi...

Kesä taitaa olla nyt aika finaalissa. Toivotaan että saataisiin vielä syksyn aikana edes muutamia kauniita päiviä jolloin voisi nauttia pitkistä maastolenkeistä ja kuivista kengistä... Lähipäivinä tullut vettä enemmin ja vähemmin, eli ottanut myös pattiin enempi ja vähempi. Mutta kaipa se kuuluu asiaan ja tähän hevostelun arkeen. Joka vuosi vaan tuntuu tuo uintikausi loppuvan liian lyhyeen. Tosin ehkäpä siitäkin touhusta menisi kyllä hohto jos kuukausi tolkulla puljattaisiin..?

Tempastiin Jennan kanssa ja ilmottauduttiin centered riding kurssille lokakuulle. Kurssi on hubsilla ja tarkoittuksena osallistua sunnuntaina 16päivä. Kyllä saa kansa viihdettä kun katsoo miun ja Timon letkeää liikehdintää maneesin pitkillä sivuilla:D Tarkoituksena nyt olisi lähinnä lähteä hakemaan vinkkejä perusratsastukeen, eteenpäin pyrkimyksen lisäämiseen ja tasaiseen tempoon+tietysti jotain kommenttia omasta istunnasta olisi mukava saada. Sinin on ehdottomasti tultava kameran kanssa paikan päälle niin saadaan hyvää ja halpaa viihdettä sitten kotia katsottavaksi. Voi aavistuken verran nimittäin pokka repeillä:D

Pari viikkoa on vierähtänyt ihan maastoilemalla ja vähän ollaan lenkillä käyty. Aika tuskaiselta tuntuu tuo juokseminen kun perässä roikkuu puntti joka hyytyy jokaiseen ylämäkeen. Veikko juokseen oikein mukavasti irrallaan perässä, ettei tarvitse onneksi kumpaankin käteen ankkuria ottaa.
Kärrejäkin ollaan vähän käyty nykimässä, aina kun itseä on sattunut laiskottamaan. On se niin paljon helpompaa pyytää perästä kun selästä, ei tule olleskaan tuskahiki:)

Saila

perjantai 12. elokuuta 2011

Reissussa

Torstain vapaan kunniaksi pakattiin hevoset koppiin ja otettin suunnaksi Mikkelin klinikka. Veikko ei olisi halunnut mennä koppiin mutta onneksi Timo näytti hyvää esimerkkiä ja saatiin VJ:kin traileriin. Ihan kesäkelissäkin kahden ison hevosen kuljettaminen ei ole niin kivaa kuin luulisi. Autokin on aika kovilla mutta hyvin päästiin perille. Kumpaiseltakin raspattiin hampaat jollain uudella sähköraspilla mikä oli aikas hurjan näköinen vempele näin omaan silmään. Asiallisessa tokkurassa oli kumpikin joten mitään ongelmia ei tullut. Lääkärinä oli Leena Sinnemaa ja oltiin tyytyväisiä raspaukseen. Tuntui raspaavan hyvin ajan kanssa ja käyvän hampaat läpi yksitellen. Tulee varmasti käytyä joskus uudelleenkin. Kotio ajeltiin yhden mutkan kautta kun käytiin vähän kylässä mutta hyvin sujui kotimatkakin vaikka ei nenän eteen heinää saaneetkaan.

Saila

maanantai 8. elokuuta 2011

Match Show Lappeessa



Käytiin Timon kanssa näytillä Lappeen ravinuorten match show:ssa. Paikalla oli paljon poneja ja muutama hevonen meidän lisäksi. Tein taktiset ja pesinkin poitsun vasta paikan päällä. Viimeisinä kun oltiin niin ehti kivasti kuivuakin ennen omaa vuoroa. On noi raviksen pesukatokset vaan niin käteviä. Timo oli vähän uninen ja kehässä olisi saanut olla vähän säpäkämpi niin olisi irronnut varmaan paremmat kommentit mutta oli Timo silti oman luokkansa voittaja ja BIS kehässä kolmas. Ihan mukavasti siis meni.


Samalla kun radalla oltiin niin käytiin tietysti ihan radan puolellakin. Jenna ja Vilma ajelivat poneilla hiittiä, myö Timon kanssa mentiin myös siinä sivussa ja vähän keskus viheriölläkin. Oli aikas hyvän tuntuinen ja ajoittain reipaskin.



Saila

lauantai 23. heinäkuuta 2011

+30 astetta

Ei näillä helteillä kyllä kummosia jaksa mutta hepat viihtyvät vedessä. Timokin on viimein tajunnut, että kaikki räpylöitä tarttee heilutella jotta pysyy pinnalla ja onkin oppinut vähän uimaan. Voimat kun loppuu niin sitten kuitenkin kävelee takajalat pohjassa ja etujalkoja nostelee pintaan.







Sini

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Pulikoimista

Timolla on vähän hakusessa vielä tuo uiminen vaikka kuinka uimakoulua joutuu Sailan kanssa käymään. Poika kun ei tajua, että niillä jaloilla pitäisi polkea jotta pysyisi pinnalla, eikä yrittää kävellä pohjassa. Reippaasti nousee etujalat pinnalle kun koittaa takajaloilla kävellä pohjassa, hölmöläinen. Veikko kuitenkin ui varsin suvereenisti ja veneen perässä pitkää lenkkiä. Uittoa suorittavien tätien taidot taasen ovat välillä hieman arveluttavia =)





Sini